maanantai 31. tammikuuta 2011

RE: Heipä Hei Kaikki

          Maanantai 31.1.2011                          Heipä Hei Kaikki



On hieman taukoa ollut tässä blogin kirjoittamisessa kun sairastuin flunssaan ja kuumeeseen kostean ilmaston vuoksi niin nyt sitten podetaan tautia pari päivää pedissä. Viikonloppuna kävimme Marbelassa suuressa La Canadan Ostoskeskuksessa, kaikkien naisten paratiisi ;). Kolmas harjoittelvuviikko meni oikein hyvin  ja olen tykännyt kovasti olla täällä suomalaisessa seurakunnassa. Kohta on eka kuukausi mennyt harjoittelua ja pari olisi vielä jäljellä. Tajusin taas tänään istuessani pienessä idyllisessä rantakahvilassa töiden jälkeen ja katselin ihmisiä kaduilla ja annoin ajatusten juosta eteenpäin ja minnekkäs muualle ne johtivatkaan kun takaisin rakkaaseen kotisuomeen läheisten ihmisten luokse ja pohdiskellen myös tätä päivää ja vietettyjä hetkiä, päiviä täällä espanjan auringon alla. Tämä harjoitteluaika täällä on ainutkertaista ja todella hienoa aikaa josta kannattaa ottaa kaikki irti koska tämä oleskelu ja asuminen täällä jää sinne muistojen kirjoihin jonka voi avata vuosien päästä ja todeta että olin rohkea ja uskalsin elää täysillä. Joskus me unohdamme sen mitä me oikeasti haluamme elämältä jäämme vain unelmoimaan ja haaveilemaan siitä mitä meidän tulisi tehdä joskus tulevaisuudessa. Älkää jääkö pelkkiin unelmien varaan tai sitten kun minulla on sitä ja tätä vaan ottakaa riski ja tehkää se mistä olette aina unelmoinut, uskaltakaa elää :) elämä on lahja jota kannattaa vaalia.


Tänään paistoi aurinko lämpimästi pilvettömältä taivaalta ja kävelin pitkin fuengirolan katuja ja matkani johti suomalaiseen videovuokraamoon josta olin kämppikseni kanssa vuokrannut pari elokuvaa ja olin nyt palauttamassa niitä ja ajatuksena vuokrata kaksi uutta leffaa. Juttelin vuokraamonpitäjän kanssa ja hän kyseli että olenko asumassa täällä vai harjoittelussa jossakin, sanoin että olen opiskelija ja olen harjoittelussa suomalaisessa seurakunnassa. Hän kysyi mitä opiskelen, sanoin että kansalaistoimintaa ja nuorisotyötä.. hän vastasi on varmaan siistii tehdä lasten ja nuorten kanssa töitä tulevaisuudessa. Tämän ajatuksen myötä lähdin takaisin kotimatkalle ja siinä kävellessäni pitkin pieniä kapeita katuja ja auringon kimmeltäessä kasvoihin mietin tämän myyjän sanoja..hmm siistii nuorisotyötä..joo minusta tulee "siisti nuorisotyöntekijä" :) ole ylpeä siitä, lapsissa ja nuorissa on se tulevaisuus, sinä olet heitä varten ja siksi sinä siihen ammattiin kouluttaudut sinusta tulee yksi heidän turvallinen aikuisensa ja tiennäyttäjä. Ei hassumpaa, ole siis ylpeä siitä mitä opiskelet. Minut on luotu tähän hommaan..tarkoitettu :).



eipä tässä tän ihmeempiä
Fuengirola hiljenee ja toivottelee hyviä öitä




Palataan jälleen astialle




Jenni

perjantai 21. tammikuuta 2011

Moi

                                                Moi


Toinen viikko harjoittelua takana täällä aurinkorannikolla ja oikein kivasti meni tääkin viikko töissä. Lasten ja työtovereitten kanssa on  kiva tehdä töitä ja viihdyn tosi hyvin. Oikein kiva paikka ja hyvä olla täällä.
Viikkoon sisältyi lasten kanssa oleilua, toimintatuokioiden suunnittelua ja perinteistä arkistä työssäkäyntiä.


Sää tänäänkin ollut lämmin ja aurinkoinen. Viikonloppu häämöttää ovella ja tarkoitus lähteä kämppiksen kaa ostokeskukseen kattelee ympärilleen ja viettää rentoa vapaa-aikaa ilman kiirettä ilman kelloa :D


Tämän viikon musiikkina on ollut Shakiran Da vida Loca jota espanjalainen naapuri innokkkaasti nyttenkin soittaa taitaa olla lempibiisi :D



Siispä tämän musiikin tahtiin voin toivottaa kaikille oikein nautinnollista ja levollista viikonloppua




Halein




Jenni

maanantai 17. tammikuuta 2011

Hola Kaikki

Maanantai 17.1.2011


Toinen viikko harjoittelua alkoi aurinkoisissa ja lämpimissä tunnelmissa, aamuinen virkistävä 2km lenkki Los Pacosiin pieneen idylliseen kylään jossa työpaikkani sijaitsee on kyllä kiva työmatka. Siinä kerkee sopivasti unihiekat silmistä karista ja silmien eteen avautuu kaunis ihana aamuinen aurinko ja hienot maisemat. Ihana on seurata ihmisiä pienillä kaduilla ja vanhemmat viemässä lapsiaan kouluuun, päiväkotiin jne. Lasten iloinen nauru ja paikallisten ihmisten tavanomainen tuttu porina täyttävät pienen Los Pacosin kylän.



Matkalla töihin käyn pienessä paikallisessa leipomossa josta saa tuoretta leipää, vastaleivottuja croisantteja ja ym. kaikkea ihanaa ja tuoksu oikein tulvii ovesta kadulle joten sinne on "Pakko"mennä joka aamua ja hakea sieltä vähintään 1.croisantti aamukahville töihin.
Se kuuluu jo aamurutiineihin.



Päivät kuluvat nopeasti ja tekemistä riittää, tässä kohtaa varmasti moni miettii että tuleeko se ikävä suomeen rakkaitaan ja läheisiään kyllä se tulee aina iltaisin on se ikävänkaipuu läheisten luokse suomeen ja silloin pitää ottaa videopuhelu mesen kautta jotta näkee ja kuulee sen tärkeän ihmisen äänen jota juuri sillä hetkellä kaipaa. Tänään oli myös parasta päivässä se että töistä tullessani kämpille kotio sain isäni meseyhteyden päähän ja saimme jutella videopuhelun välityksellä. Ja tällä kertaa yhteys toimi todella hyvin ja näköyhteyskin saatiin.
Pitipä ihan todeta että tuli ihan ikävä ja varsinkin pientä helmi orvokki koiraa joka juoksenteli taustalla ja korvat viuhtoen.

On  tärkeää että saa pitää yhteyttä läheisiinsä ja rakkaimpiinsa.


tämä päivä täyttyi rakkaiten ihmisten kanssa yhteydessä olosta, kämppiksen kanssa fuengirolan ostoskeskuksessa olemisesta ja lasten kanssa työtä tehdessä työpaikalla .









Mukavaa viikkoa kaikille

palataan taas astialle


haleja



Jenni

perjantai 14. tammikuuta 2011

RE: Moikka

                                           Moikka

Ensimmäinen työharjoitteluviikko takanapäin täällä Espanjassa Fuengirolassa suomalaisessa seurakunnassa ja tosi hyvin on mennyt ja tosi hyvin olen viihtynyt. Päivät ovat olleet antoisia ja sopivan pitkiä ja työn tekeminen on ollut mielekästä. Oikein kiva ja viihtyisä paikka on olla harjoittelussa ja kyllä odotan innolla seuraavia viikkoja mitä tuleman pitää. Mennään päivä kerrallaan ja katsellaan rauhassa mitä haasteita ja asioita on edessä.
Säät on suosinut kyllä täällä ja lämmintä riittää tänäänkin 27 astetta lämmintä :) ja viikonlopuksi on kanssa luvannu lämpimämpää kuin tänään joten suorastaan täällä on hellekelit. Joten huomenna sitten rannalle ja nauttii vapaapäivistä ja sunnuntaina odottaa marbella kierros kaikkinen hienoine nähtävyyksineen.


Paljon halauksia ja voimia ja antoisaa harjoittelua kaikille opiskelijatovereilleni

Jenni

maanantai 10. tammikuuta 2011

RE: Moi

   Maanantai 10.1.2011

Tänään oli ensimmäinen harjoittelupäivä Suomalaisessa seurakunnnassa
Los Pacosissa pienessä ydillisessä kylässä jonka katuja hallitsee ihanat pienet kodikkaat kahvilta, ravintolat ja putiikit.

Maisemat ovat huikeat kun kävelee pienen kylän lävitse kohti Pacosin tupaa
Aamut täällä Fuengirolassa ovat henkeäsalpaavan kauniita, aurinko nuosee vuorten takaa ja lintujen laulu kuuluu pienenä helisevänä äänenä ja maailma nukkuu vielä ennen kuin herää täyteen loistoonsa ja alkaa ihmisiä näkyä kaduilla ja autoja liikkua ajotiellä. Oli ihana ihastella tänäkin aamuna töihin kävellessäni näitä hienoja näköaloja jotka vievät sinut erilaiseen paikkaan ja siinä unohtuvat hetkeksi kaikki kiireet ja kaikki tekemättömät asiat jotka odottavat tekijäänsä.

Työpäivä meni kivasti ja paikka on tosi kauniilla paikalla ja ilmapiiri ja työkaverit oikein mukavia
heti tuli sellainen kodikas olo kun astui ovesta sisään
ensimmäisenä yksi kerholapsista pieni tyttö tulikin kysymään että oletko sinä aina täällä kun minä tulen kerhoon ?
mikä voisi olla tämän parempi tervetulotoivotus ekana työpäivänä :)

 uskon että minulla on paljon annettavaa tälle harjoittelupaikalle ja näille lapsille ja nuorille täällä.
Niin sanottua elämän evästä reppuun kannettavaksi.


Työpäivän jälkeen paikalliseen supermarkettiin täydentämään ruokavarastoja.

Fuengirola hiljenee

palataan taas

halein Jenni

lauantai 8. tammikuuta 2011

RE: Hola ystävät

                                  Hola Ystävät

Terveiset täältä lämpimästä Fuengirolasta. Viimeinkin sain tämän ladattavan nettitikun ja pääsen kirjoittamaan tätä blogia ja kertoo kuulumisia ja tietysti mikä tärkein on saada pitää yhteyttä ystäviin ja lähimmäisiin ihmisiin.
Saavuin tänne Fuengirolaan tai tarkemmin kerrottuna Malagan lentokentälle torstai iltana klo 20.30 paikallista aikaa koneen ollessa myöhässä 2h ja aikaero suomeen on 1h. Klo täällä on tällä hetkellä siis 22.30. Nämä kolme päivää täällä on mennyt sopeutuessa ja tutustuessa paikkoihin ja ympäristöön täällä fuengirolassa.Paikalliset ihmise täällä on todella ystävällisiä ja auttavaisia. Olen saanut puhua tosi paljon jo englantia ja oppinut muutaman lauseen paikallista kieltä espanjaa.


Paikkana Fuengirola on kaukana minkäänlaisesta turistirysästä sillä tämä paikka on jotain aivan muuta :) kauniine maisemineen ja idylliset pikkukadut jotka ovat täynnä ihania kahviloita ja ravintoloita joista huokuu aito paikallisuus ja kotoisuus. Tänne tullessaan kyllä tunsi olonsa kotoisaksi.


Täällä on paljon näkemisen arvoista ja varmasti tämän kolmen kuukauden aikana täällä ollessani niin näen paljon ja koen erilaisia asioita. Mikä on todella hieno asia. Ja olen todella ylpeä itsestäni että uskalsin ottaa riskin ja lähteä ulkomaille työharjoitteluun tämä on todella hieno kokemus.

Mutta ei tässä tämän kummempia

Fuengirola hiljenee hetkeksi

Palataan taas linjoille

ootte tärkeitä

halauksin Jenni

maanantai 3. tammikuuta 2011

Moikka Kaikki

                                                  Moikka Kaikki
Nyt sitä vietetään viimeisiä päiviä suomessa ennen Etelän lämpöön lähtemistä :) kyllä se aika rientää tosi nopeaan ja ei olis uskonu vielä viime keväänä että kohta sitä ollaan koneessa matkalla Espanjaan ja vieläpä kolmeksi kuukaudeksi ulkomaanharjoitteluun kaukana kotimaasta Suomesta. Matkakuume ja jännitys alkavat nuosta pikku hiljaa ja jalat alkaa olla levottomat mutta eiköhän se siitä sitten rauhoitu kun pääsee koneeseen ja paikan päälle asettumaan.
Lisää lähtötunnelmia ja kuulumisia tässä lähipäiviä
Hyvää Uutta vuotta 2011 kaikille

-Jenni-